> Kuka on Korui-kultaseppä?

Käsintehtyjä koruja vuodesta 1995

Kuka on Korui-kultaseppä?




Kultaseppä & kaivertaja Sari Näsänen

 

Olen luontoa, tanssimista, matkailua ja luomista rakastava turkulainen kultaseppä.

Alalle valmistuin v. 1994 isäni ja äitini jalanjäljissä. Oman itseni näköisen yrityksen uskaltauduin perustamaan v. 2003.

Olen pienestä asti rakastanut käsillä tekemistä, ja perheyrityksemme kautta sain seurata läheltä kultasepän ja kaivertajan työtä.

Inspiroidun luonnosta, sen maanläheisistä väreistä ja orgaanisista muodoista. Omissa malleissani luonto näkyy vahvasti.

Toteutan mielelläni myös tilaustyönä tehtäviä uniikkeja koruja, joita saa suunnitella yhdessä asiakkaan kanssa.

Arvostan suuresti perinteistä kultasepäntyötä ja taitoa korjata ja kunnostaa vanhoja koruja. Vanhojen korujen muokkaamiset ja kunnostukset ovatkin erikoisosaamistani.

Omaan myös vahvan kokemuksen käsinkaiverruksesta eri metalleihin sekä lasin kaiverruksesta.






 Kultaseppä Eva-María Viljanen

Valmistuin jalometallialan artesaaniksi vuonna 2019, josta lähtien olen toiminut alalla ja kultasepän ammattitutkinnon olen suorittanut vuonna 2020.



Muistan olleeni noin viisitoista ja nähneeni verkosta vanhemman kultasepän videoita hänen työnteostaan ja ajattelin kuinka ihmeellistä, että joku oikeasti tekee koruja käsityönä! Sittenpähän lähdin suoraan peruskoulusta opiskelemaan alaa.



Aivan parasta tässä työssä on nähdä valmis koru, joka on kuin aivan tyhjästä luotu ja luovuttaa se asiakkaalle ja nähdä koru asiakkaan yllä.
 

 Tervetuloa käymään pajallemme Turun keskustassa!